Haudalla, johon he hänet kaivoivat, oli kukkia
Kerättyjä kukkuloilta, kirkkaissa kesän väreissä
Ja ruskea maa haalistunut valkoiseksi
Hänen hautakivensä reunalla
Hän on mennyt
Kun kansamme sodat kutsuivat
Mies, hädin tuskin kahtakymmentä, vastasi kutsuun
Ylpeänä luottamuksesta
Jonka hän asetti valtiollemme
Hän on mennyt
Mutta ikuisuus tuntee hänet
Ja se tietää mitä olemme tehneet
Ja sade putoili kuin helmet
Kukkien lehdille
Jättäen ruskeaa, mutaista savea
Siihen missä maa oli ollut kuivaa
Ja syvällä juoksuhaudassa
Hän odotti tunteja
Ja hän piti kiinni kivääristään
Ja rukoili, ettei kuolisi
Mutta yön hiljaisuuden
Tuli pirstaloi
Ja aseet ja kranaatit
Räjähtelivät terävinä ilmassa
Yksi toisensa jälkeen
Hänen toverinsa teurastettiin
Merijalkaväen ruumishuoneessa
Yksin, siinä seisten
Hän kumartui aina vain alemmas
Aina alemmas, pelätyn
He eivät voi antaa minun kuolla
He eivät voi antaa minun kuolla tänne!
Peitän itseni
Mudalla ja maalla
Peitän itseni
Tiedän etten ole rohkea!
Maa, maa
Maa on minun hautani
Haudalla, johon he hänet kaivoivat, oli kukkia
Kerättyjä kukkuloilta, kirkkaissa kesän väreissä
Ja ruskea maa haalistunut valkoiseksi
Hänen hautakivensä reunalla
Hän on mennyt