Bardo lyrics

Mite ois, jos pyyettäs ja kiitettäs

vaik fundamentaalisesti ihmisluonto oiski itsekäs

jep vaikiahan se on kitkeä se

sen ansiosta oot evoluutiossa selvinny näi pitkälle

ja se on tosi

et vittuillakseen jumalat heittää katastrofeja maailman köyhimpiin osiin

jos ne haluais koittaa olla humaaneja

ne vois lähettää jenkkeihin niitä tsunameja.

Mietikkö ikinä kenenkä selkärangasta tulee sun lähäri edut

idästä lasten käsityönä rikkaiden länkkäreiden lelut.

Se suomalainen sika, joka osaa vain vaatia

vois käyä hakeen vauhtia slummeista aasian.

Pitkäjaksoseen hyvinvointiin turtuu

ei meistä kellää oo hajua miltä nälkä oikiasti tuntuu

silti sotarumpu kumisee vaa lissää

ei rauhan piippuja tuukkaan ikään näkyyn missään.

Oi ihminen, alkaa oleen jo viimenen mahdollisuus

täällä äitimaa meidän velkojaan joutuu maksamaan,

päälle katkeruus.

Kun tän ei pitäny, ei pitäny mennä näin.

Mie otan mikä on mun.

Rakas rikas, täällä kuolema.

Kaikkien valepukujen sialla piileksivänä perimmäisenä huolena,

aikasi on nyt koittanut,

kaikki pelot paljastuvat sen alta mitä olet mielestäsi voittanut.

Vie laiskuutes ku meet

ja samalla tuhoa turvattomuudesta rakennetun turvallisuuden tuntees.

Vien nimes, kunnias ja asemasi evoluution tikkailta

et voi mittailla, vertailla, kilpailla etkä vaikuttaa rikkaalta.

Vien vihasi, varjosi, pimeytesi ja väkivaltasi

ahneutesi, kontrollisi sen valheellisen maton altasi.

Revin irti himosi, halusi, voitonhuumasi,

kateutesi, ylpeytesi, kilpesi mitä kiillotit ja puunasit

Vien kasvosi, merkityksesi ja sanasi,

ryöstän historiasi, kellosi viisarit ja aikajanasi.

Lopulta otan energiasi takaisin

ja samal ku tapan sut se miten takerrut määrittää miten hyvin egosi lakaisin.

Ja mihin ite tuut takaisin joten kelaappa takaisin

niin ehkä hoksaat mikä tässä systeemissä spragasi

Oi ihminen, alkaa oleen jo viimenen mahdollisuus.

Täällä äitimaa meidän velkojaan joutuu maksamaan,

päälle katkeruus.

Kun tän ei pitäny, ei pitäny mennä näin.

Mie otan mikä on mun.

Tehhään omaisuuen jakoa siitä mikä ei kuulu kelleen

ainaista tappelua

Kenelle kermat kakun päältä mennee,

sovun siemen mutta miten rauhaan marssit.

Ku katukuvan täyttää rynkyt, ohjukset ja tankit.

Kustannukset, kurssinousut ja lopputaseet

laulaa surullista sävelmää ku sotilaiden aseet.

Huijatut huolijat ei öitänsä nuku,

ja valuuttavirtoja pyörittää yks ainoa suku.

Luku kertoo tilasthoissa mihi suunthaan me menhään

likakaivokulttuuri jossa valuuttaa eliitti itelleen lissää kerrää.

Made in Taiwan, aivan, halpaa työvoimaa.

On saatava lissää ja tulosta pittää olla näkyvissä,

järjestelmä tehty vaikeaksi tahalheen

eikä tässä maailmassa ikinä mikhään tasan mee.

Lissää lissää, ryövätään kaikki pois,

nostetaan elintasoa velkahyvinvointivaltiois.

Oi ihminen, alkaa oleen jo viimenen mahdollisuus.

Täällä äitimaa meidän velkojaan joutuu maksamaan,

päälle katkeruus.

kun tän ei pitäny, ei pitäny mennä näin

mie otan mikä on mun.