Vanhan Lontoon majatalossa
Jossa tapasi muukalaisia
Ratkiriemukkaat äänemme kohosivat varjoista
Ja kuuntelimme kuinka sydämemme lauloivat
Se oli kukkien aikaa
Emme tienneet pelosta
Huomenet olivat hunajanmakuisia
Kätesi tarttui käteeni
Äänesi seurasi ääntäni
Uskoimme taivaaseen, olimmehan nuoria
Sitten tulikin päiviä utuisia
Kuului outoja ääniä ja itkuja
Montako vietinkään yötä kuutonta
Etsiessäni sydämestäni majataloa(1)
Aivan kuten kukkien aikaan
Jolloin elimme pelotta
Jolloin kaikki päivät olivat hunajanmakuisia
Kätesi tarttui käteeni
Äänesi seurasi ääntäni
Uskoimme taivaaseen, olimmehan nuoria
Tänäpä iltana seison oven edessä
Sen majatalon, jonne et enää satu
Ja laulu, jonka yö minulle myötänsä
Tuo, ei ole enää sydämellein tuttu
Se oli kukkien aikaa
Emme tienneet pelosta
Huomenet olivat hunajanmakuisia
Kätesi tarttui käteeni
Äänesi seurasi ääntäni
Uskoimme taivaaseen, olimmehan nuoria